Eduskunta keskustelee tänään hallituksen esityksestä Suomen budjetiksi ensi vuodelle. Budjetti on säästöbudjetti, jossa hallitus on pyrkinyt tasapainottamaan taloutta pääasiassa leikkaamalla. Hallitus on sanonut laittavansa Suomen talouden kuntoon.
Hallituksen budjetti tai hallituksen politiikka muutenkaan ei kuitenkaan tarjoa vastauksia Suomen talouden isoihin ongelmiin. Hallitus pyrkii tasapainottamaan budjettia, mutta tekee sen tulevaisuuden kustannuksella, mikä aiheuttaa pitkällä aikavälillä entistä isompia ongelmia.
Koulutus on tutkitusti tehokas lääke tuottavuuden parantamiseen, mutta hallitus leikkaa koulutuksesta ja opiskelijoilta.
Suomi tarvitsisi kipeästi työperäistä maahanmuuttoa, mutta sen edistämisen sijaan hallitus keskittyy vaikeuttamaan sitä entisestään. Orpon hallituksen aikana myös työllisyys on laskenut ja työttömyys kasvanut.
Vihreät investoinnit olisivat tärkeä apu Suomen taloudelle, mutta hallituksen kunnianhimoton ja arvaamaton ilmastopolitiikka pelottaa investoinnit muualle. Hallituksen kunnianhimottoman ilmastopolitiikan takia Suomea odottaa myös miljardilasku, kun ilmastotavoitteisiin ei päästä.
Mielenterveysongelmat maksavat Suomelle 11 miljardia vuodessa, mutta hallitus ei puutu niihin. Sen sijaan se pahentaa tilannetta entisestään mm. leikkaamalla kriittisen tärkeää mielenterveystyötä tekeviltä sote-järjestöiltä.
Siinä hallitus on oikeassa, että taloutta pitää sopeuttaa ja leikkauksia pitää tehdä. Kuitenkin tällä tavalla toteutetut lyhytnäköiset leikkaukset johtavat vain siihen, että tulevaisuudessa on edessä entistä suurempia ongelmia.

