Kirjoitin tänään Helsingin Sanomissa, että tieteellisen näytön valossa on epäselvää, missä määrin kestävä talouskasvu on mahdollista. En aio tässä toistaa näitä argumentteja, vaan jatkaa ajatusta eteenpäin.
Nykyään lähes kaikki puolueet ja poliitikot ajattelevat, että talouskasvu on politiikan keskeinen tavoite. Talouskasvun ajatellaan rahoittavan kasvavia julkisia kuluja esimerkiksi sote-sektorilla ja tuottavan hyvinvointia ihmisille. On luotu kuvaa, että ympäristöongelmien torjumiseksi talouskasvusta ei tarvitse luopua, vaan riittää, että teknologioita taustalla muutetaan esimerkiksi energiantuotannossa. Tämä on kuitenkin nykytieteen valossa kyseenalaista.
Perustan ja aion perustaa kaiken politiikkani tieteeseen. Pitäisinkin epärehellisenä lupailla jatkuvaa kasvua ja sitä, että kulutusta voidaan jatkaa entiseen malliin samalla, kun opinnoissani luen tieteellisiä tekstejä siitä, miksi tämä ei ole mahdollista. Ympäristökriisien ratkaisu on ihmiskunnan suurimpia kohtalonkysymyksiä ja siten myös politiikan tärkeimpiä tavoitteita, ja se näyttäisi vaativa jatkuvan talouskasvun ideasta luopumista.
Mutta mitä lupaa poliitikko, joka ei usko jatkuvaan talouskasvuun?
Lyhyesti sanottuna: hyvinvoinnin kasvua planetaarisissa rajoissa. Sitä, että rajallisilla luonnonvaroilla pyritään maksimoimaan hyvinvointi, ja tuottamaan mahdollisimman monelle hyvän elämän edellytykset.
Pitkään on ajateltu, että talouskasvua tarvitaan hyvinvoinnin lisäämiseen. Talouskasvu ei kuitenkaan välttämättä lisää hyvinvointia: noin viiteenkymmeneen vuoteen hyvinvointi ei globaalisti ole lisääntynyt, vaikka talous on kyllä kasvanut. Hyvinvoinnin lisääminen ei myöskään vaadi talouden kasvua, vaan on tutkittu, että hyvän elämän turvaamiseen kaikille maailman ihmisille riittäisi 30% nykyisin ihmiskunnan käyttämistä resursseista.
Talouskasvu voi olla yksi väline hyvinvoinnin tavoittelussa, jos se onnistutaan tekemään planetaarisissa rajoissa. Siitä, onko se mahdollista, ei kuitenkaan ole varmuutta.
Bruttokansantuotteen tuijottamisen sijaan pitäisikin siirtyä tavoittelemaan hyvinvointia. Se, minkä kokoinen talous on, on lopulta yhdentekevää – tärkeämpää on se, mitä sillä tuotetaan. Hyvinvointia vai ekokriisejä?